Tanssijat ja koreografit

Tanssijat ja koreografit herättävät omalla panoksellaan speksin musiikkiesitykset eloon. Lähes jokaisen musiikkinumeron aikana tanssijat tulevat lavalle ja esittävät huippuunsa hiotut koreografiat samalla voimakkaasti eläytyen laulun tunnelmaan. Speksissä voi olla vaihtelevasti noin 8–15 tanssikohtausta laulun taustalla. Tanssityylejä voi speksissä olla melkein minkälaista vain riippuen lauluista, joita kunakin vuonna valitaan mukaan. Tanssijoita voi speksissä olla noin 6–10. Lisäksi tiimissä voi toimia koreografina, jolloin oma panos näkyy lavalla liikkeen muodossa.
abba
Tarkkoja vaatimuksia tanssitaustalle ei ole! Erilaisia tanssillisia taustoja on lukemattomia ja erilaiset osaamisalueet ovat rikkaus. Breikkaaja voi päästä kokeilemaan nykytanssia ja itämaisen tanssin taustan omaava voi taipua cheerleadingistä tuttuihin liikkeisiin.
abba
Speksin tanssijoiksi ja koreografeiksi haluaville on perinteisesti järjestetty karsinnat, jotka kunkin vuoden tanssivastaava järjestää. Vaikka sana karsinta voi kuulostaa ikävältä, tarkoitus on myös pitää hauskaa ja tanssia yhdessä. Tanssijoiden karsinnoissa tehdään tyypillisesti alkulämmittely, hieman tekniikkaa, tanssi-improa ja koreografiaa.
Koreografeiksi hakevat taas tekevät oman koreografian haluamaansa kappaleeseen ja esittävät sen livenä tai videon muodossa tanssivastaavalle. Voit halutessasi hakea yhtä aikaa sekä tanssijaksi että koreografiksi, tai pelkästään jompaan kumpaan rooliin.
abba
Treenejä on toki paljon ja pari kuukautta speksi vaatii sitoutumista, mutta esitykset ovat todellakin palkitsevia ja speksin myötä tutustuu helposti uusiin, kivoihin ihmisiin. Arkisin tanssijoiden treenit ovat ilta-aikaan ja kevätlukukauden viikonloppuina päivät vietetään koko projektin yhteistreeneissä. Viikonloppuina illat ovat vapaita. Tanssijoilla on omia treenejä noin kolmesti viikossa. Koreografiat suunnitellaan tanssijoiden treenien ulkopuolella. Koreografit tulevat opettamaan oman koreografiansa tanssijoille treeneihin.

 

Teksti: Maria Korpela tanssivastaava 2014; Ilmari Huhta & Mia Rouhiainen tanssivastaavat 2018; Sanni Myllylä tanssivastaava 2020