Saunatiimi

Saunatiimin tehtävä on vastata työryhmän ja yleisön hyvinvoinnista. Tiimi edesauttaa Penkereen Speksin arvojen yhteisöllisyyden ja yleisön arvostuksen sekä jatkuvuuden toteutumista. Saunatiimin jäsenten valinnassa annetaan muita tiimejä enemmän painoarvoa aiemmalle speksikokemukselle, sillä alumneilla on näkemystä siitä, miten produktion hyvinvointia on edesautettu edellisvuosina ja kuinka sitä voi kehittää enitsestään. Lisäksi näin ollen tiimi voi tarjota aiemmalle kokemukselle painoarvoa antavan osallisuuden alumneille, jotka eivät tahdo viedä uusien tekijöiden tilaa muista tiimeistä, pitäen alumnien arvon ja hiljaisen tiedon mukana speksissä.

Saunatiimin vastuualueisiin kuuluvat saunan lämmitys mökkiviikonloppuna, esitysviikolla yleisön (sekä työryhmän) paikoilleen ohjaaminen ja näkyvyyden varmistaminen kaikille, esitysten ryhmävarausten merkitseminen ja hoitaminen teatterilla, roudaukseen osallistuminen, yllättävien juoksevien asioiden hoitaminen ja positiivisen fiiliksen ylläpito. Tiimin työ painottuu vahvimmin kevätpuolelle, mutta tiimiläisten apua saatetaan tarvita myös syksyllä esimerkiksi erilaisten työryhmän tapahtumien järjestämisessä.

Tiimin koko tällä tehtäväkuvauksella on noin viisi henkilöä, mutta pienen tuotantotiimin kanssa mahdollisesti enemmän, jolloin ovilipunmyynti ja käsiohjelmien jako lisättäisiin tiimin tehtäviin. Saunatiimin toiminta on epävirallisena tiiminä vakiintunut vuosien varrella ja se päätettiin virallistaa omaksi tiimikseen ensimmäistä kertaa produktioon 2020.